Puoluekokouskuulumisia

Julkaistu

Kategoria

,

Syyskuun viimeinen viikonloppu oli Vihreille yksi vuoden kohokohdista, sillä tuolloin pidettiin vuosittain järjestettävä puoluekokous. Tällä kertaa kokous pidettiin Espoon Otaniemessä, jonne kokoontui runsaslukuinen joukko vihreitä toimijoita tekemään päätöksiä, käymään poliittista keskustelua sekä tapaamaan vanhoja ja uusia tuttuja ympäri Suomen.

Kaksipäiväisen puoluekokouksen asialistalla oli tällä kertaa mm. uuden, vuosille 2024-2032 laaditun strategian hyväksyminen ja joitakin sääntömuutoksia. Varsinaisen puoluekokouksen lisäksi viikonloppuun mahtui paljon kiinnostavaa ja monipuolista oheisohjelmaa sote-alan henkilöstövajeen pohdinnasta vihreän teknologian ympärillä käytyihin keskustelutilaisuuksiin ja linturetkestä yhteislauluhetkeen sekä tietysti jo perinteeksi muodostuneet iltabileet.

Ensimmäistä kertaa puoluekokoukseen osallistuneet Rauman Vihreiden hallituksen jäsenet Evita Seikkula ja Saara Haaslahti olivat molemmat tyytyväisiä viikonlopun antiin. Sen lisäksi että tapahtuman aikana kuultiin runsaasti kiinnostavia poliittisia puheenvuoroja, se antoi ensikertalaisille myös hyvän katsauksen Vihreään toimintakenttään ja sen toimijoihin sekä rutkasti intoa ja motivaatiota Vihreiden riveissä toimimiseen.

”Oli mahtavaa päästä näkemään miten vihreät toimivat yhdessä ja miten asioista sovitaan puolueen sisällä. Huomasin heti, että ihmiset puoluekokouksessa olivat mukavia ja samaistuttavia, mikä loi tunteen yhtenäisyydestä. Tunsin kuuluvani porukkaan, se oli mahtava fiilis. Sain sieltä paljon uutta intoa, energiaa ja oppia tehdä vihreää politiikkaa, sekä mikä parhainta, uusia vihreitä ystäviä!”, tiivistää Evita viikonlopun tunnelmia.